…………….oli melkein mahdotonta löytää jukaistua matkailumateriaalia. Sitä yksinkertaisesti ei juuri ole tarjolla. Internet tyrkytti haussa muutaman kartan ja jonkin satunnaisen matkailijan tekemän omatekoisen katuvideon , mutta se ei paljon lohduttanut . Tapauksissa ”harvinaiset matkailukohteet” olen yleensä tuudittautunut täysin Lonely Planetin matkakohdejulkasuihin, mutta tässä tapauksessa paikka oli saanut vain maininnan pääkaupunki ja maantieteellinen sijainti Länsi Afrikka. Toisaalta maa on Afrikan toiseski suurin talousmahti Etelä-Afrikan jälkeen ja mitä tulee öljyntuotanatoon sekä hyvässä että pahassa niin johtopaikkoja maailmantaloudessa ollaan jakamassa tämänkin maan kohdalla. Minä olin kuitenkin menossa tapaamaan hyvää ystävätärtäni Hilarya, joka tammikuun alussa oli saanut uuden työn, kolmen vuoden pestin Afrikan kriisialueiden erikoisasinatuntijana. Mahtavaa=hankalaa, erikoista=rankkaa; kaikki yhtä aikaa, mutta en voi olla ylpeilemättä hänen puolestaan sillä onhan ystäväpiirissäni nyt yksi diplomaatti! Sain kutsun ja enkä epäillyt hetkeäkään lähteä tapaamaan häntä Abujaan, Nigeriaan.
Esimakua maasta ja maan tavoista saa epäilemättä piipahtamalla pari kertaa Nigerian Suurlähetystön viisumiosastolla Haagissa. Vaikka viisumihakemukseni (on-line) oli täytetty asianmukaisella tavalla noudattaen tarkasti konsulaatin ohjeita, oli paksuposkisella virkailijalla kuitenkin jotain huomautettavaa asian tiimoilta, hakemusta ei kuulema oltu printattu oikeassa järjestyksessä. Viisumi on ollut aina oiva tapa lypsätä rahaa valtioiden kassaan ja eipä tämä Nigeriakaan nyt kyllä poikkeus ollut. Olisi mielenkiintoista tietää minne tileille ne rahat ihan oikeesti päätyy ja kuka niitä saa käyttää? No minä sain sen viisumin ja olin noin € 150.00 köyhempi, tai itseasiassa ”rikkaampi”, sillä olihan minulla nyt maan viranomaisilta virallinen lupa matkustaa Nigeriaan. Paksuposki hymähti hiukan kun kuuli matkani tarkoitukseni; olen turisti ja menossa lomalle,- ja tietenkin tapaamaan ystävätärtäni. ”Have a safe journey, man (instead of ”Have a good journey,man”) , oli hänen näkemiin tervehdyksensä.
Oli 10.huhtikuuta ja Pitkä Perjantai. Päivä oli kirjaimellisesti pitkä ja perjantai, sillä lentomatka Amsterdamista Frankfurtin ja Malabon (Päiväntasaajan Equatorin) kautta Abujaan kesti noin 12 tuntia. Saavuimme perille aikataulunmukaan ja vastassa meitä odotti kuuman hikinen ja hiekkapölylle tuoksuva ilmasto ja tietenkin Hilary. Tulopalvelumuodollisuukset toimivat suhteellisen ja yllättävän tehokkaasti sillä olin varautunut tullissa ainakin kerran ”pyllistämään”, mutta ei mitään, - ”sinään vaan vaik’ ei seisoiskaan” ja tervetuloa Nigeriaan.
Turvallisuudesta ei Abujan lentoasemalla olla tingitty, sillä sotilaita (vai liekö olleet poliiseja? No mene ja tiedä, kaikki samannäköisiä nappisilmiä sotilas/poliisi uniformuissaan) oli vahdissa joka käänteessä ja nurkassa. Toinen erikoinen piirre mihin kiinnitin huomiota oli yleistenkulkuneuvvojen puuttuminen, lentokenttäbusseja ei yksinkertaisesti ole, mutta ei hätää, tätä asiaa pohtiessani Hilary oli jo ehtinyt puikahtanut lentoaseman epämääräiselle ja vähän valaistuneelle parkkipaikalle kalastamaan taksia ja neuvottelemaan kuljetuksesta hyvän hinnan. Kuljetus nimeltä ”taksi” saatiin järjestettyä nopeasti ja 50 min ajomatka Abujan kaupunkiin taittui ”lentäen”. Olimme hyvin tyytyväisiä sillä saimme majoittua Hilaryn minimalistisessa 150;n neliön vaatimattomassa ”kotini on linnani”-majassa. Neljä makuuhuonetta, ruokasali, loungemallinen olohuone, keittiö ja perusparveke sekä palvelijoille tarkoitettu alakerta tekivät kieltämättä vaikutuksen, mutta se tuntui kuitenkin tässä kaupungin osassa olevan ihan minimi edellytys, ei siis mitään sen kummempaa.




TORI
Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä ”shoppailemaan” . Hilaryn oli täydennettävä hedelmä ja vihannesvarasto ja koska perinteisiä Super Market- ostoskeskuksia ei ole, suuntasimme paikalliselle torille.Tori oli siis pakollinen ohjelmanumero ja siellä jos missään näki ja koki kaikkea mahdollista taivaan ja maan välillä. Tosin siellä kyllä ihan kirjaimellisesti tunsi kuuluvansa vähemmistöön. Meidän tulo jo torin portilla herätti hämmennystä ja sillä sadasosasekunnilla ympärillemme oli kerääntynyt kymmeniä uteliaita nigerialaisia tölläämään ”lihavia-rikkaita-käveleviädollari-valkonaamoja”. Ihmetys oli kieltämättä molemminpuolinen. ”Sisustus-osastolta” oli ainakin saatava muutama värikäs kangaspala pöytäliinaksi kotiinviemiseksi, muuta ei turistilla oikeastaan ollut mielessä. Torin ehdottomasti värikkäin kokemus oli se kuuluisa ”ruoka-osasto”. Lihaosaston verilammikoista päätellen oli muutama tunti sitten ilmeisesti teurastettu vuohia,- no, tuoretta ja kädenlämmintä.Ei se haju mutta se silmien kirvely sai jalat alle ”vihannes ja hedelmä”osastolle joka loisti kirjollaan ja väreillään kuin suuri sateenkaari. Elämäni makeimmat ananakset sain maistaan täällä.

MOGADISHU PARAK
Nimi on enne! Illalla olimme menossa syömään. Hilary ajatteli paikkaa valitessaan jotain erikoista ja värikästä. Saimme mitä tilasimme; Mogadishu Parak joka sijaitsi hiukan kaupungin ulkopuolella, -jossain? Nigerian armeejan vanha parakki oli otettu hyötykäyttöön ja sinne oli perustettu ”ulkoilma kalaravintola”, joka oli myös paikallisten suosima kohtaamispaikka. Ensi vaikutelma oli outo mutta mielenkiintoinen, tunnelmasta ei ollut puutetta; olin kuin elokuvissa! Kaikki ne savut ja höyryt kaasuvalojen loisteessa antoivat temppelimäisen woodoo- tunnelman. Nigerialaiset viihtyvät meluisissa paikoissa ja niin täälläkin pauhasi joka kulmassa afrikkalainen reaggea-tyyppinen musiikki ja täysillä! Istuiduimme alas ja viereisessä pöytäseurueessa kukas muu kun Hilaryn naapuri Norjan Suurlähettiläs perheineen ja ystävineen. Virkistävän oluen jälkeen tilasimme grillattua kalaa a la African Mama, joka maistui itseasissa erittäin hyvältä, mutta söimme enemmän silmillämme. Oli myös mielenkiintoista nähdä paikkaista muotia; nigerialaiset miehet pukeutuvat parhaimmillaan pitkiin,pitsisiin, kiiltäviin ja väriltään vaaleihin asuihin. Tämä yhdistelmä ei todellakaan haitannut heidän miehisyyttänsä päinvastoin yhdistelmä jopa tuki sitä. Nigerialaiset naiset kilpailivat keskenään toinen toistaan mitä upeimmilla kampauksilla ja hiuslaitteilla. Tumma ihonväri kyllä kieltämättä kruunaan värikkäimmänkin vaatekappaleen käytön ja antaa luomuksille oikeuksia. Nigerialaisten tapa kommunikoida ja puhua on erittäin äännekästä ja eleikästä , siitä voi saada helposti myös hyvin riitaisen vaikutuksen. Seurattuani jonkin aikaa torinaisia, myös jonkin sortin uhoaminen kuului Lyylien tyyleihin.Erikoista paikassa oli se että armeejan väki tyhjensi sen tasan kello 22.00 ja kaikkien oli poistuttava alueelta. Syytä asiaan ei koskaan käynyt ilmi.



NAAPURI
Hilary oli saanut seinänaapuriksi rikkaan nigerialaisen perusperheen; vanhemmat ja 3 lasta sekä palvelijat. Isä oli töissä öljyalalla, kuis muuallakaan? Perhe oli muuttanut Etelä Nigerian deltan alueelta Abujaan noin 2 kuukautta sitten,- turvallisuussyistä. Perheen pää eli mies kävi töissä edelleen etelässä. Työmatkat hänen teki helikopeterilla, käytännöllistä ja nopeaa sekä oiva tapa välttää liikenneruuhkat ja lehmälaumat. Hänen kuvan kaunis aviopuolisonsa Tseke piipahti tervehtimässä meitä vieraita ja halusi kutsua meidät ilalla Abuja by Night baari-kierokselle ja meitähän ei tarvinnut kahta kertaa kutsua. Sovimme treffit kello 23.00 Blakessä (?) ja näin tapahtui. Iso, musta ja kiiltävä rancer-roover tyyppinen auto tummennettuine ikkunoineen valui paikalle ja nouto oli valmis. Mukaan olivat tulleet Tseken kaksi kaksimetristä ja paksuhuulista veljeä ja olo oli jotenkin extra turvallinen. Komeita gorilloita! Pääsimme piipahtamaan heidän suhteillaan ja paikallistuntemuksellaan mega upeisiin musikkibaareihin ja lounge-clubeihin. Tyyli näissä paikoissa oli kaikkea muuta kun afrikkalainen, se oli haettu Euroopan (Lontoo) ja Amerikan (New York) metropoleista. Baari tiskit oli kirjaimellisesti ”vuorattu” shampanioista (Christal) kalleisiin whisky sekä coniac-merkeihin. Kuuluisat paikalliset DJ;t pitivät huolen musiikkipuolesta ja saivat tunnelman kattoon ja nigerialaiset taitasivat tämän lajin kun ovat kerran syntyneet rytmi veressä. Rauta- ja piikkilanka aitojen toisella puolella ”paistoi” rankka köyhyys ja kurjuus. Vastakohtaisuus on todella raju mutta ei se oikeastaan tuntunut kiinostanut ketään.
Ai niin, vielä piti muistaa mainita yksi erikoisuus Nigeriassa; vaikka maa on siis öljyn tuotannon ykkönen, se ei kuitenkaan käytännössä takaa yhtään mitään sillä hassuinta asiassa on se, että polttoaineet bensa-asemilla on erittäin usein loppunut ?? Ja tämä jos mikä saa nigerialaiset ja naapurin raivon partaalle! Mm. tästä syystä johtuen ne muutamat länsilentoyhtiöt (LH,AF,KL,BA) tankkaavaatkin välilaskupaikalla Malabossa, Päivän Tasaajan Equatorilla, sillä sitä riskiähän ei voi todellakaan ottaa että kerosiini olisi päässyt lentoyhtiöiltä loppumaan.
Naapureiden lisäksi meillä oli myös mahdollisuus tutustua Hilaryn paikallisiin ja erikoisiin tuttavuuksiin torilla, ravintoloissa ja ”taxi-asemilla” (=lue maanteiden varsilla) ja jokaisella oli oma tarina kerrottavana, mutta itse asiassa meidän kaikkien ilot ja huolet ovat hyvin yhteisiä ja samanlaisia.
Palattuamme takaisin tältä yökerho-baari keikalta otimme taksin takaisin kotiin, sillä naapurit päättivät jatkaa Abujan päättymättömässä yössä. Olimme tyytyväisiä heidän vieraanvaraisuuteensa, mutta tavallaan olimme jo nähneet kaiken baareista ja clubeista. Itse asissa pari sataa metriä ”kotiovelta” tapahtui pieni, jännittävä juttu. Saimme esimakua Nigerian korruptoituneesta poliisista, joka pysäytti meidät ”amerikkalaiseen tapaan” pillit vinguen ja valot välkkyen Abujan valaisemattomalla diplomaatti kujalla. Kaikki tapahtui salaman nopeasti. Polisiiautosta hypähti neljä aseistautunutta karpaasin näköistä poliisia jotka piirittivät meidät ja se että osoitetaan aseella silmien väliin ei välttämättä ole mielyttävä tunne. No, taksikuski joutui puhutteluun ja ilmeisesti pääsi peruskuulustelusta vähällä , mutta kuiten maksamalla jotain poliiseille pimeesti, no, lloppujen lopuksi se kuiten osoittautui meidän kontolle. Kyseessä oli kuulema aivan perusturvatarkastus operaattio. Olin kieltämättä huojentunut palattuani takaisin vartioituun majaani ja sitä sai unenpäästäkin rauhallisemmin kiinni.....


HILTON HOTEL ABUJA
”Take Me to the HILTON (= Vie minut Hiltoniin)” -maantiemainos houkutteli meidät kirjaimellisesti paikalle paistattelemaan päivää + 43 asteen helteessä. Tiedossa oli virkistäytymistä; uima-allas, Pizza Salamit ja kunnon päiväkännit! Oli myös mielenkiintoista nähdä eri lentoyhtiöiden miehistöt puolialasti harjoittamassa ihan samaa kun meikäläiset. Iltapäivällä kauan kaivattu vesisade ,- taivas putosi kirjaimellisesti kerralla alas, - tuulenpuuskineen raikasti ilman kertaheitolla, kuumuus ja pöly oli saanut kunnolla kyytiä. Mepä poingaistiin viivana Hilton aula baariin ja eipä siinä sitten kauaa mennyt kun edessämme oli jo dubble Gin Tonicit,- ja kylläpä se taas maastui. Tunnelmasta piti huolen aulabaarin trio soittelemalla ikivihreitä melodeja Girl from Ibanemasta La vie en roseen ja hassuihin pääsiäis-pupuasuihin pukeituneita viihdyttäjiä. Paikka kuhisi expattejä ja ”maksettua palvelua”, josta mm. Hiltonin yökerho on erittäin kuuluisa.
Kaikki hyvä loppuu aina aikanaan ja niipä miedänkin viikonloppu päättyi 2. pääsiäispäivänä. Oli aika pakata kamppeet matkamuistoineen ja suunnata kohti lentoasemaa. KLM:n yölento Abujasta liikennöintiin Kanon kautta Amsterdamiin minne saavuimme seuraavana aamuna paikallista aikaa kello 05.00. (Kaikki lähtöselvitys ja turvatarkastukset tehtiin afrikkaliasella tavalla eli ”omalla painollaan”. Lentoasemalla täytyi jo kuitenkin olla jo 3 ½ tuntia ennen lähtöä sillä lähtöselvitys suljetaan peräti 2 tuntia ennen koneen lähtöa kaikista mahdollisista syistä johtuen, mutta parempi näin). Ensimmäinen aamujuna Schipholin lentoasemalta kotiin, kuuma suihku ja kahvit, olin valmis palaamaan arkeen ja töyni pariin takaisin lentoasemalle Korean Air palvelukseen.
Jäin kaipaamaan Hilarya mutta olin jälleen kerran kokemusta rikkaampi..........

Terveisin,
Jartza